Kuvat:

1.7 (la) Scandinavian Music Group /Laukon kartanon puistokonsertti
Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta.
Yhtyeen musiikin ytimessä ovat pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä. SMG:n tuorein albumi “Ikuinen ystävä” ilmestyi elokuussa 2022.
Livenä Scandinavian Music Group on totuttu näkemään seitsemänhenkisenä orkesterina, jonka esiintymiset keräävät faneja yhteen vuodesta toiseen. Keikoilla ison bändin taidokas soitto yhdistyy Terhi ja Pauliina Kokkosen kuulaaseen stemmalauluun ja kunnianhimoiset pop-sovitukset lyövät kättä herkkien folk-balladien kanssa.
Terhi Kokkonen – laulu; Pauliina Kokkonen – laulu; Joel Melasniemi – kitara ja koskettimet
Antti Lehtinen – rummut; Miikka Paatelainen – kitara ja pedal steel; Oskari Halsti – basso; Miika Pylkkänen – koskettimet; Jukka Nykänen – miksaus
Tule sinäkin mukaan nauttimaan mahtavasta kesäkonsertti tunnelmasta puistomiljöössä!
Perillä Laukon kartanolla ollaan noin klo. 16.00, teillä on aikaa tutustua näyttelyihin ja kauniiseen kartanoalueeseen, nauttia kahvila- ja ravintolatarjonnasta sekä piipahtaa ostoksilla puodissa.
Laukon kesän 2023 näyttelyistä mm. HANNU VÄISÄNEN, LAURI LAINE, MARITA LIULIA, TAPANI KOKKO, CAROLINA VON SCHANTZ. Katso lisätietoja alkuvuodesta Laukon kartanon sivuilta. Kotimaiset nykytaiteilijat satumaisessa historiakartanossa.
Näyttelyt ja puoti ovat avoinna ennen konserttia (klo 12-18).
Kartanokaupassa on Laukon omien herkku- ja designtuotteiden lisäksi menneen maailman inspiroimat astiat, korut ja sisustustavarat. Uniikki kartanokauppa sijaitsee Juhlatallissa Ravintolan ja Suomi-Filmi -kahvilan yhteydessä.
Esiintymislava sijaitsee museoalueen sydämessä Pyhäjärven rannalla. Puistolavan edustalta löytyy lähes 800 istumapaikkaa, ei katettu alue. Tapahtumakentällä konserttivieraita palvelevat pittoreskit Puistoterassit. Kauniilla puistoalueella konserttivieraita palvelevat (klo 17 alkaen) pittoreskit Puistoterassit. Juomien lisäksi voit ostaa vastapaistettuja hodareita ja mansikkavohveleita. Huom! itse konserttikenttä on kokonaisuudessaan Puistoterassien anniskelualuetta. Omia piknikeväitä voi nautiskella ympäröivillä nurmikentillä.
Matkan hinta sis. matkat, konserttilipun, pääsyn taide- ja historianäyttelyihin. (min 30 hlöä).
Bussimatkan hinta ilman konserttilippua on 20 €/hlö.
Reitti: Virttaa n. klo. 14.00 - Alastaro - Hirvikoski- Loimaa- 9-tietä – Laukko n. klo 16.
Bussiaikataulu lähetetään laskutuksen yhteydessä.
Emme vastaa konsertin sisältöön/matkaohjelmaan tulevista muutoksista meistä riippumattomista syistä.
Matkanjärjestäjän peruutusehdot. Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa: (myös sairaustapauksissa)
31 vrk ennen matkan alkua veloitetaan varauskuluina 10€/ 30/14 vrk ennen matkan alkua, veloitetaan lipun + varauskulu / 13 vrk-48 h ennen matkan alkua, veloitetaan 75% matkan hinnasta/ alle 48 h ennen matkan alkua, veloitetaan koko matkan hinta.
Reitti / Aikataulut:
Virttaa-Alastaro-Hirvikoski-Loimaa- 9:tietä Laukon kartanolle.
Bussiaikataulu lähetetään laskun yhteydessä.
Hinta:
65€/hlö, min 30 hlöä.
20 €/hlö, vain kuljetukset ( ei sisällä pääsylippua).
Ilmoittaudu:
Viimeistään kuukautta ennen matkaa.
Lisätiedot:
Matka-Viitala | Virttaanraitti 239, 32560 Virttaa | 044 0405140 (avoinna sopimuksen mukaan)
www.matkaviitala.fi info@matkaviitala.fi
Toimistomaksu 6 € / lasku